sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Hellepäivän kunniaksi


Eilettäin olimme ponisen kanssa uimassa, oikeastaan kahlaamassa lähinnä hellepäivän kunniaksi. Mitään muuta ei oltaisi edes kyettykään tekemään, sillä asteet hipoivat melkein kolmeakymppiä - ainakin siltä tuntui.
   Kahlasimme Prinssin kanssa niin syvälle kuin tämän ponin kanssa vaan voi, eli juuri ja juuri herralla ylti jalat pohjaan. Nimittäin Prinssi ei oikein ymmärrä uimisen päälle, kun voi sitä mennä pinnankin alle niin miksi vaivautua. Ei tässä olisikaan muuta vikaa, mutta suolavesi ärsyttää todella paljon muutenkin niin herkkiä tämän hevosen silmiä :(.


Katsu ratsasti Prinssin rannalle ja itse kävelin.




Nämä leveämmät kuvat on otettu omalla Lumia 925:llä, mutta ne joissa on valmiina filter, ovat Katsun iP4s:llä otettuja.








Pahoittelut kuvien epälaaduttomuudesta. Kännykällä saa ihan kivoja kuvia, mutta kun ne suurentaa blogiin, tarkkuus lähtee kokonaan pois... En kuitenkaan halua jättää kuvia pieneksi, jotta edes jotakin näkyisi.





Prinssi menee aina veteen oikein tomerasti, ja ihan todella syvällekin saakka. Ei se edes ehdi epäröidä innostumisensa lomasta :D!

















Heh, mulla tosiaan oli mukana ihan kamerakin, mutta kiireessä taas muistikortti jäi matkasta joten se oli sitten siinä...


8 kommenttia:

  1. Onko prinssi omasi?
    Ootko kisannut?
    Mitä odotat kasiluokalta?
    Lempiväri?
    Maasto vs esteet vs koulu?
    Oletko käynyt monrlla leirillä?
    Korkein este?
    Eka talli missä kävit (siis tunnilla ekan kerran)?

    Siinä nyt jotain.
    Miullakin on tällä hetkellä kysymyspostaus käynnissä . Sinne voit heittää kysymyksiä jos halluut.
    http://minttuhessubrandy.blogspot.fi/2015/07/kysymyksia-tulemaan.html?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kysymyksistä ja käyn toki kurkkaamassa blogissasi! :)

      Poista
  2. Iih, russi! Oli pakko liittyä lukijaksi! :)
    En ehtinyt paremmin perehtymään blogiin, mutta joku pv pitää lueskella vanhoja postauksia myös! :)

    VastaaPoista
  3. Kysymyksiä siis.
    Ensimmäiseksi palautan yhden kysymyksesi takaisin: 1. Suurin ja pienin hevonen, jolla olet ratsastanut/ollut selässä? (säkäkorkeus)
    2. Lempi rotusi?
    3. Inhokki ja suosikki oppiaineesi koulussa?

    VastaaPoista
  4. kesä suunnitelmia nyt sitte? :D
    koska kävit heittämässä 'talviturkin' pois?
    kenen kanssa puhut eniten wapissa?
    onko ihastusta ? ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitti kysymyksistä :D
      Oon tehnyt jo kertaalleen videolle tän kysymyspostauksen, mutta se meni sen verran pieleen, että teen varmaan uuden...

      Poista