maanantai 26. tammikuuta 2015

Tästä se lähtee ! ❤️

Hei taas! 

Perjantaina aloitettiin Prinssille nyt kunnon liikutuskausi, joka (toivottavasti) kestää sitten ihan ponin kesälomaan saakka. Yksinkertaisesti startattiin sillä, että Adina & Alina kiskoivat ponista ylimääräiset energiat irti. 

Oli kyllä kaakissa kieltämättä aika todella erittäin liian paljon energiaa. Onneksi sain Adinan sillä ratsailemaan, en meinaan usko että olisin itse siellä selässä kyennyt aikaa kovin kauaa viettämään, heh... Prinssi näytti koko ajan siltä, että se voisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä ja niin se myös teki muutamia kertoja. Ei se mitään pukitellut, tai en oikeastaan tiedä.. Sellaista energistä räjähtelyä :D.
Tykkään todella paljon siitä, kun Prinssi on joskus sillä tavalla sopivasti energinen. Että saa vähän pidätellä, vaikka vähän laukassa pientä pukkia olisi tai vähän jotain pikkupikkua säpsyisikin. Se olisi vain kiva, kun hän on kuitenkin useimmiten sellainen enempi eteenpäin työnnettävä versio. Ei kuitenkaan, ei kiitos, tällaista perjantaista pakkausta. 
Kun Adina ensin ratsasti Prinssin kasaan, nimenomaan ratsasti sillä, lähti Prinssistä ne ihan kaikista suurimmat häsläilyt, paitsi ai niin... Erno ja tämän vuokraaja olivat samaan aikaan kentällä meidän kanssa ja kun he sitten siitä lähtivät niin herranjumala ton ponin päässä pamahti. Ei se kauhean kauaa onneksi kestänyt, mutta silti, eli vielä jossain ponin päässä pienenä pyörii se eroahdistusjuttu, mutta luulempa, että se oli ainakin siinä tapauksessa hyvä tekosyy taas energisöityä, mielestäni negatiivisesti energisöityä...
Kun Adina sitten lopetti sen ratsastamisen, meni Alina selkään ja päästeli Prinssin kanssa niin kovaa, kuin kentällä nyt vain uskalsi painella niillä pitkillä sivuilla :D. Loppujen lopuksi polle oli niin puhki, ettei se jaksanut enää temppuilla ollenkaan kun taluttelin loppukäynnit kentällä. 

Yhden asian kuitenkin havaitsin. Sen ponin uuvuttamiseen meni yllättävän paljon, siis oikeasti paljon aikaa. Ja koko ajan jostain löytyi niitä voimia ja kuntoa ja energiaa jatkaa sitä liikkumista jne. eli jonkinsortin kunto siellä kaiken sen mahasen alla on. Ja jos tuo maha nyt saadaan pois, niin mikä kunto sieltä sitten saadaan esiin :D. 

Toivottavasti esiin astuu lihaksikas ja ryhdikäs mies, mutta senkin taitaa estää tuo järkyttävä nallekarva ❤️!

Terv. Senni & Vauhtinallet ❤️

tiistai 20. tammikuuta 2015

Fiiliksellä ⭐️

Moikka taas!

Tammikuu, kohta jo helmikuu! Ja sitten maaliskuu, joka onkin jo kevätkuukausi...

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että kevät on sitä aikaa, kun huomaa kaikessa alkavaa kehitystä ja jonkinlaista uutta energiaa. Ihan kuin maasta syntyisi uusia kukkalapsia, puihin kasvaisi uusia lehtivauvoja ja kun meri taas kimmeltää jäiden sulattua, alkaa tuoksua kevät.

WeHeartIt

Noin, nyt sain tehtyä runollisen avauksen tälle tekstille. Kerrotaampa vähän kuulumisia pitkästä aikaa!

Olen hankkinut kameranjalan tuossa muutamia viikkoja sitten. Kyseessä on Hama Star 61 ihan kelpo vehje. Jotain 60-155cm välillä korkeuden säätö, parilla sentillä saattaa nyt heittää tuo, mutta kumminkin! Kiva kolmijalkanen tämmöseen kevyeeseen harrastelukuvaamiseen. Myyjä kertoi Tamranin olevan hiukan tukevampi, joskin myös kaksinkerroin hintavampi, joten tyydyin suosiolla tähän 39 euron hankintaan. En ole katunut! Pointti kuitenkin oli, että nyt ehkä kuvasuoni saataisiin sykkimään vähän kovempaa, en tiedä! :)

Huhtikuun 11.-12. päivinä on Tampereen Hevosmessut ja menemme Katsun kanssa sinne. En ole ollut aikaisemmin Tampereen Hevosmessuilla, enkä messuilla muutenkaan pitkään aikaan (taino oli se HIHS vähän messutyyppinen, muttei kumminkaan), joten on kiva päästä käymään ja vielä kahdeksi päiväksi! Okei, siihen on vielä se muutama kuukausi, mutta kai sitä silti saa odottaa! :)



^^ Siinä pari vanhaa kuvaa, mitkä tosin löytyy jo aikaisemmista postauksista tai videoista! :)

Empäs olekaan kertonut Pertustakaan nyt mitään! Eli tämä ranskisherra (joka taisi esiintyä aikaisemmassa postauksessa, jonka vissiin poistin yleisen siisteyden takia...) painaa jo noin 4,5kg ja on erittäin rohkea, itsepäinen ja temperamenttinen pupupoika... Nyt on jätkällä valjaatkin, ja koko alakerta on tutkittu ne päällä monta kertaa huolella!

Perttu 4,5kg


Hevospuolella, jaa, no... Viimeaikoina Prinssi on ollut minimiliikutuksella, koska kelit ovat olleet ihan mahdottomia. Kenttä on ihan täysjäässä ja teillä on pienen, valehtelevan lumikerroksen alla luistinrata. Pellolla olen nyt koittanut kävelytellä ja muuta kevyttä, mutta nekin pelkkää nilkannyrjäyttävää kuhmuraa täynnä, plussana vielä sekin joko ihan umpijäässä tai niin upottava, ettei mitään saumaa! Kai se kevät sieltä tulee, ai että kun odotan niitä 10+> ❤️.
Ajattelin nyt vähän niin kuin "kehittyä" vuoden 2015 aikana sen verran, että pääsisi kokemaan seurakisat ponin kanssa... Estepuolelle, en tiedä kuinka korkeita olisi mukava mennä, miten tuo Prinssi "haluaa", aikeena ehkä 60-70cm tai jotakin sellaista. Harjoittelupuitteet täällä on kentän ja estekaluston osalta rajoittavat, kun ei tuossa mitään rataa pysty oikein menemään, max. 3 esteen, mutta me pärjätään (kai)! Heh.

FruitHeaven♥

Tein varmaan kamalan virheen kun bongasin We❤️It:sta tällaisen kuvan ^ ja rupesin kesää venaamaan. Eikä, siihen on melkein puoli vuotta vielä, ennen kuin koulut loppuu :(. Kesältä odottaa aina niin paljon ja 2015 kesän aijon toteuttaa odotusteni mukaisesti. Olisi kiva käydä jossain viikonlopun kestävällä kesäreissulla, viettää aikaa kavereiden kanssa, tehdä kaikenlaista päätöntä ja touhuilla heppojen ja muidenkin eläinten kanssa kaikenlaista uutta! 

WeHeartIt

Aijon myös rääkätä itseni kesällä, käydä lenkillä useasti, treenata lihasjuttuja ym. tosin tuollaisethan ovat vain toiveita ja niitä suunnitelmia, minkä toteuttaminen ei olekaan se iisein juttu. Aina voi toivoa! B) Jos vaikka saisin vähän enemmän lihasmassaa ja juoksukuntoa, se ei todellakaan olisi pahitteeksi !!


Ehkä tämä postaus voisi olla tässä. Oli vähän erilainen, kuin mitä aikaisemmin on tullut.
Mitä mieltä olette? Tykkäättekö enempi tällaisista mietintäjutuista, vai noista arkipäiväteksteistä... En meinaan osaa yhtään päättää, joten fiiliksellä mennään :)! Sen johdosta blogi onkin muuttunut vinhaan tahtiin... en tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

Hyviä kesänodotuksia ja talvenkestämisiä sinne teille!

Terv. SennI & Kesäfiilikset 💙

HUOM! Banneri väliaikainen, ja haluankin sen nyt nopeasti vaihtoon (tuo on ihan karsea :o)!!